8/29/2015

Tuunatut korvakorut x 2

Tapasin eilen keskustassa erästä ystävääni ja sen jälkeen päätin käydä tarkistamassa glitterin valikoiman. Olen muutamasta blogista lukenut, että myös sieltä voi löytää kauniita korviksia hyvällä hinta-laatusuhteella. Hääkorvikset olen jo ostanut, mutta niissä häiritsi se, että ne kääntyvät usein ns.väärinpäin.Glitteristä löytyi kahdet kivat korvikset, joista toiset voisivat olla potentiaaliset häihin. Myyjä kehotti ottamaan vielä yhdet, sillä heillä oli menellään tarjous "kolmet korut kahden hinnalla". Otin vielä perushelmet lisäksi. Myyjä yllätti vielä kerran kertomalla, että yli 20e ostoksesta saa 5e alemmusta. Eli kokonaissummaksi tuli hieman yli noiden potentiaalisten hääkorvisten verran (korvikset maksoivat 17.90e). Sepä oli mukava yllätys.

Kotona kokeilin koruja ja mielestäni korvakoru oli liian pitkä tuon helmen kanssa. Toki korut näyttivät kauniilta näinkin, mutta esim.hääkorviksiksi olisi mielestäni liian pitkät. Itse kuitenkin käytän usein hieman pienempiä/lyhyempiä korviksia. Päätin siis tuunata korvikset itse. Kaivoin työkalupakin ja yritin pihdeillä katkasta tuon helminipsukan pois. Pihdeistä tähän ei ollut apua, mutta tavalliset keittiösakset toimivat ja tekivät mielestäni todella siistiä jälkeä.

Tässä näette ennen ja jälkeen kuvat. Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen ja nämä nousivat nyt ykkössuosikeiksi häitä varten <3 Kuvat eivät ole aivan niin tarkkoja, eli oikeasti ovat vielä kauniimmat ja säihkyvät.


Mulla tosiaan oli aiemmin nuo Ninkan korvakorut 1. vaihtoehtona hääpäivälle. Koska ne kääntyivät, päätin vielä tilata Etsystä samantyyliset, mutta vähän isommat korut. Ne eivät itseasiassa kääntyneet, mutta tuo alaosa on jostain syystä niin painava, että ne venyttänät hieman korvaa ruman näköisesti. Nyt kun noista glitterin korvakoruista jäi helmet yli, niin päätin tuunata vielä nuo Etsystäkin tilatut korvikset, koska niille ei olisi muuten ollut käyttöä. Ja lopputulos on mielestäni tosi kiva ja klassinen. Nämä sopivat hyvin niin työkäyttöön kuin juhliinkin.

Tietysti pitää vielä kokeilla hääpäivän lookkia hääpuvun ja korujen kanssa. Noista Ninkan koruista tykkään edelleen todella paljon, joten jätän ne varavaihtoehdoksi, jos nuo uudet suosikit eivät jostain syystä sovikaan lookkiin. Nyt laitetaan ne siis hyvään säilöön, sillä korujahan ei kannata käyttää ennen hääpäivää, jotta tuo ihana loiste säilyy :).

Valehtelematta aikaa meni yhteensä molempien korvikset työstämiseen n.15min :). Kalliimpia koruja en uskailtaisi lähteä muokkaamaan, mutta tälläiset ns. rihkamat ei maailmaa kaada, vaikka itse koru menisi rikki. Eli siitä vaan korviksia tuunailemaan (omalla vastuulla) :D.



Oletteko te tuunailleet koruja? Mitä mieltä olette lopputuloksista?

8/28/2015

Homma etenee

Nyt kun siskoni häitä ollaan tanssittu, voimme vielä enemmän keskittyä omien häidemme suunnitteluun. Toki joitakin suunnitelmia olimme jo tehneet, mutta en missään nimessä halua minun puolen sukulaisten ajattelevan, että  häämme ovat siskoni häiden kopio. Varsinkin kun heillä juhlat Katajanokan Kasinolla ja meillä Kulosaaren Casinolla. Tosin paikkana ovat mielestäni kuitenkin aika erilaiset. Osa vieraista ehti jo vitsailla, että voit hyvin pukeutua samaan mekkoon siskosi kanssa, kun olette niin samankokoisia. Eiiiii todellakaan ja minullahan on jo OMA puku :D

Suurin eron onkin varmaan juuri pukeutuminen. Siskollani oli A-linjainen kaunis pitsinen puku suurella laahuksella, minulla taas tulee olemaan merenneitomallinen hääpuku. Olinkin erittäin illoinen siitä, että siskoni valitsi eri mallisen puvun kuin mihin olin itse mieltynyt. Olemme nimittäin melko samannäköisiä, joten jos puku olisi ollut samaa mallia, olisi joku todella voinut luulla sen olevan jo siskoni kertalleen käyttämä :D. Puku oli kyllä nappivalinta ja sopi todella kauniisti hänelle. Siskoni mies oli pukeutunut perinteiseen frakkiin, meillä taas sulho astelee alttarille puvussa/smokissa. Muut erovaisuudet vieraat näkevät tietysti sitten meidän hääpäivänä, en niitä ala luettelemaan. Tai eihän niitä pienempiä juttuja välttämättä edes muista enää meidän häissä.

On ollut kiva huomata, että visio häistä alkaa selkeytymään häähankintojen myötä. Alusta asti on ainakin ollut selkeää se, millaisia somisteita en halua häihini. Esimerkiksi pöydässä tulla näkemään timantti-/ helmikoristeita, kaitaliinaa, simpukoita tai muutakaan ns.ylimääräistä somistusta. Visio siitä miltä häät näyttävät on muuttunut matkan varrella hieman yksinkertaisempaan suuntaan, joka onkin meille sopiva, elegantimpi vaihtoehto. Tuntuu siltä, että olen löytänyt paljon kivoja juttuja ja tosiaan kokonaisuus alkaa pikkuhiljaa hahmottumaan <3. Teemassa korostuu entistä enemmän valkoinen ja  "less is more" ajattelu. Modernia lookkia saadaan erilaisilla hopeisilla somisteilla. Kyllä tämä suunnitteluprojekti sittenkin etenee ja niistä tulee oikeasti niin ihanat ja kauniit häät (toivottavasti myös vieraiden mielestä).

Tässä löytöjä, joita olen viime aikoihan tehnyt:

Ihanat menu/ohjelmakorttipidikkeet löytyivät jälleen useampaan kertaan jo hehkuttamaltani Facebook-hääkirppiksiltä. Ehdin ensimmäisenä varata nämä ja sovittiin treffit todella mukavan myyjän kanssa Helsingin keskustaan. Näitä meille tulee siis jokaiseen pöytään 1 tai 2. Tarkoitus on, että toisella puolella on menu ja toisella ohjelma. Kuva napattu pinterestistä.


Pöytänumeroille on tarkoitus hankkia samanlaiset pidikkeet, mutta hieman korkeammat.Toistaiseksi en ole löytänyt Suomesta vastaanlaisia, mutta eivät ole kovin hintavia ulkomailtakaan tilattaessa. Näitä tarvitaan yhteensä 10 kappaletta.
Kuva

Ellei sitten päädytä tämäntyylisiin pöytänumeroihin. Värivaihtoehtoina valkoinen, hopea ja tummansininen. Miksei hennnon vaaleanpunainenkin.

Kuvan numerot Estystä

Yksi vaihtoehto olisi vielä se, että kukka-asetelmissa olisi numerot korkeissa tikuissa.
Värinä voisi näissäkin olla nuo samat kolme.

Oikea kuva täältä ja vasen kuva täältä

Jos teemana olisi Pariisi, niin nämä olisi tosi söpöt


Hääkippikseltä löytyi myös tällaiset valkoiset korit, joihin tulee kirkko-ohjelmat ja ruusunterälehdet.  Nämä eivät ole aivan sellaiset, kuin olisin halunnut mutta toisaalta mielestäni näillä ei ole niin väliä. Itsellä näistä tulee mieleen nimittäin juuri sellaiset sienikorit :D. No, vilahtavat siinä kirkko-osuudessa ja muutoinhan ei näitä sitten enää nähdäkään.

Itse pidän tärkeämpänä somisteena mm. naistenhuoneen koreja, joihin taas halusin panostaa enemmän. Kuvat hankkimistani koreista löydät täältä. Joka tapauksessa sekä nämä, että ne wc-korit ovat kuitenkin olleet ihan mahtavat ja edulliset löydöt. Laitoin koreihin kokeilumielessä vaaleanpunaiset nauhat koristeeksi, mutta mietin sopisiko sittenkin tuo sinivalkoraitanauha paremmin. Jokin nauha siinä täytyy kuitenkin olla, muutoin on liian arkiset/tylsät. Mitäs mieltä te olette?





Muuta tarpeen mukaan

Vaikka aiemmin olen mainninnutkin, etten halua ostaa krääsää häitä varten, haluan kuitenkin ajatella vieraiden viihtyvyyttä ja mukavuutta. Nämä menevät siis hieman turhuuksien puolelle, mutta ovat harkinnassa riippuen säästä jne. Lisäksi näitähän ei ole pakko hankkia vaan voi esimerkiksi lainata (lyhdyt jne.). Jos oltaisiin järkkäämässä talvihäitä, niin siinätapauksessa nämä ei ainakaan olisi turhia hankintoja.

Huovat
Jos hääpäivämme on kylmä/sateinen, niin hääpaikkamme terassille voisi ostaa muutaman peiton (nais)vieraille. Ainakin itse tykkään käyttää näitä tosi paljon, jos kesäilta viilenee, eikä ole lämmintä vaatetta tarpeeksi mukana. Näiden hinta oli todella edullinen, joten tämä olisi vain aivan pieni osuus kokonaisbudjetista. Toki tiedustelen ensi kerralla Casinolta, löytyykö heiltä vastaavanlaisia peittoja.
Ja jos ei niin pitää odotella ehkä aivan hääviikkoon asti, että miltä sää näyttää tulee näyttämään.

Kuvan peitot täältä

Lyhdyt
Elokuun pimenevänä iltana tällaiset ulkolyhdyt olisivat ihanat ja toisivat tunnelmaan romantiikkaa. Itse olen kynttilöiden ja lyhtyjen suuri ystävä ja heti iltojen pimetessä palaa meillä aina kynttilä. Tykkään itse eniten joko valkoisesta tai metallisesta(kromi) lyhdyistä. Sama homma näiden kuin peittojen kanssa, ensin kysyn Casinolta löytyykö heiltä/onko mahdollista ottaa käyttöön.
Kuvan lyhdyt täältä

Kynttilät
Haluan, että jokaisessa pöydässä on jonkinlaiset kynttilät, oli ne sitten juhlapaikalta tai itse hankittuja. Hääpaikalta löytyy kynttilänjalkoja, mutta en tiedä millaisia ne on. Tai ainakin sieltä löytyy sellainen todella iso kynttilänjalka, jossa on useampi "haara", mutta sellaiset on pöytiin ehkä hieman "raskaan" näköiset. Täytyy siis sekin selvittää tässä jossain vaiheessa. Tarkoituksena on, että kattauksessa olisi tämän tyyliset korkeat kynttilänjalat.

Valitettavasti Suomesta en ole löytänyt täysin sellaisia kynttilänjalkoja kuin haluaisin kohtuulliseen hintaan. Jenkeistä löytysi vaikka kuinka paljon, mutta niitä on melkoinen riski lähteä tilaamaan särkymisvaaran johdosta. Ikeasta löytyi kuitenkin blomster kynttilänjalat, jotka vastaavat eniten etsimiäni.Kyseisiä kynttilänjalkoja en siis vielä ole hankkinut, mutta jos hankin niin niihin tulee ehdottomasti myös korkeat kynttilät (ei kuitenkaan liian korkeat) tuikkujen sijaan.






Miten teillä etenee hääsuunnitelmat? Miten te numeroitte pöydät?
Aiotteko te hankkia jotakin ylimääräistä ns. turhakkeita?


8/24/2015

Ruokavaliosta

Ruokavaliomme koostuu pääsääntöisesti 80-20 "dieetin" mukaisesti. Itse en niinkään kutsu tätä dieetiksi, vaan elämäntavaksi. Mielestäni tämä on helppo ja toimiva ruokaperiaate, jossa ihmisen ihannepaino pysyy samana. Käytännössä tällä tarkoitetaan sitä, että 80% ruuasta/aterioista on terveellisiä vaihtoehtoja ja 20% omien mieltymysten mukaista, ei niin terveellistä ruokaa. Arkisin syömme todella terveellisesti ja viikonloppuisin voimme sitten hieman "löysäillä". Teemme paljon kotiruokaa, ja pidän etenkin siitä ajatuksesta, että tiedän mitä syön. Katson myös pakkauksista (leikkele tms.) lähes aina lisäaineet, eli E-koodit. Pääsääntöisesti välttelemme sellaisten tuotteiden ostamista, joissa lisäaineena on E621, eli natriumglutamaatti. Emme myöskään omista mikroa, joka on myös yksi hyvä syy jättää valmisruoat kauppaan. Toki joskus Dr. Oetkerin uunissa valmistettava pakastepizza on paras vaihtoehto, kun ollaan oltu viihteellä isolla V:llä.

Arvostamme hyvää ruokaa, jota myös arkiruokamme on. Joskus tietysti ruuasta ei tulekaan niin maukasta, kuin olimme suunnitelleet. Sitten vaan päätetään, meneekö se resepti roskakoriin vai annetaanko sille vielä joskus uusi mahdollisuus:D. Rasva ja suola eivät tee ruuasta hyvää, päinvastoin. Sen sijaan käytämme paljon mausteita ja yrttejä sekä myös jonkin verran siemeniä ja pähkinöitä. Mielestäni on hienoa, että noudatamme samaa ruokapolitiikkaa mieheni kanssa. Olisi vaikeaa olla yhdessä sellaisen ihmisen kanssa, jonka ruokavalio koostuu lähes kokonaan juuri noista einesruoista. Toisaalta taas liian kurinalainen ja kalorien/annoskoon mittaamiset ei myöskään ole mun juttuni. Oikeastaan järki kyllä kertoo, mikä on terveellistä ja mikä ei ja on hyvä muistaa kohtuus kaikessa.

Kuvassa metsän aarteita :)


Aamupala

Kotona juon kupin kahvia ja töissä syön yleensä aamuisin Ehrmannin rahkajogurtin (/puolikkaan jogurtin) jonkin hedelmän kera. Viime aikoina olen pilkkonut sekaan kiivin, joka tuo hieman makua aamupalaani. En ole aamuisin kovin nälkäinen, joten en välttämättä muista syödä ennen lounasta. Yritän kuitenkin tsempata, ja pitää ateriarytmin suhteellisen säännöllisenä. Työpäivän aikana juon paljon vettä, mutta kahvia en yleensä töissä enää aamun jälkeen juo.


Viikonloppusin tai iltaisin kun on enemmän aikaa, teen meille "jäätelöä". Tämän idean sain eräältä morsiamelta Facebookiin "Hääkuntoon 2016"- ryhmässä. Vaikka usein erilaisia smoothietita teenkin, ei tällaista kiinteää koostumusta ole itse tullut kokeiltua ennen tätä kesää. Pyöräytän blenderissä satsin pakastemarjoja muutaman hedelmän kera. Esimerkiksi tässä kuvassa on n.2dl mustikoita, 1 sitruuna ja 2 kiiviä. Kannattaa kokeilla, ei ole sokereita tai muita peikkoja mukana :D


Mökillä aamupala koostuu rasvattomasta jogurtista ja tuoreista marjoista :).


Lounas/ Päivällinen/ Illallinen

Käytännössä helpoin ja nopein ruoka, jonka töihin voi valmistaa on salaatti. Täytteet vaihtelevat usein lohen, tonnikalan ja kanan välillä. Tykkään myös vaihdella kasviksia, jotta en pääse kyllästymään. Salaatteja syönkin siis töissä melko usein. Paheena salaateissa on salaattijuustot, yleensä valitsen fetan tai mozzarellan. Salaatin lisäksi teemme paljon keittoja, jauheliha-/kanapastaa, kanaa ja paistosta, munakasta jne.

Näissä kuvissa tosin ravintola-annoksia:

Kiilan lohisalaatti
Suosittelen, aina hyvää :)


Jyväskylässä lounaalla, mutta en valitettavasti muista mikä ravintola oli kyseessä


Cafe Carusel
Itse valitut täytteet, ihanan iso ja maukaus salaatti


Työpaikalle tehty annos (kaikki näytti samalta, niin laitoin vain yhden kuvan :D):

Lohisalaatti on aina varma valinta. Hieman tietysti tonnikalaa ja kanaa työläämpi, koska paistamiseen menee aikaa.


Mökillä katiskasta saatu muutama ahevn, jotka on savustettu perunoiden kera. Oijoi, ihanaa :)



Blenderissä sekoittuu "jäätelöä" useimmiten erilaiset smoothiet, joissa yleensä marjoja tai hedelmiä. Nesteeksi lisään tilkan rasvatonta maitoa. Vielä en ole kokeillut terveellisempiä kasvis vaihtoehtoja, kuten pinaatin, kurkun, lehtikaalin tms. sekoitusta. Tosin ehkä niitäkin voisi kokeilla tässä syksyn aikana.



Häät mielessä

Periaatteessa en siis vielä tee mitään muuta, kuin jatkan samaan malliin. Ruokavalion lisäksi minulle tärkeää on kuntosaliharjoittelu, kuten olenkin jo aiemmin maininnut. Ensivuoden loppukeväällä aion ottaa loppukirin kohti hääkuntoa. Vedän alkuun Saran puhdistuskuurin (kts. aiempi postaus), jotta turvotus lähtisi. Käyn aamulenkillä, vähennän hiilareita ja ainakin kuukaudeksi ennen häitä jätän pois kaiken sokerin ja alkoholin. Tietysti näissäkin voi hieman joustaa, mutta tärkeimpänä tavoitteena on kiinteytyä ja olla ns. kireässä kunnossa.

Muutaman hääpainajaisen olen jo nähnyt, jossa mekko ei mahdukaan päälle. Hieman jännittääkin se, onko tilattu sopivan kokoinen. Ei sen kyllä liian pieni pitäisi ainakaan olla ja otettiinhan ne mitat tarkasti. Noh, ensi vuoden puolella sitä pääsee sitten sovittelemaan ja alkukesästä tehdään vasta mahdollisest korjaukset/pienenykset. Sen jälkeen pitäisi sitten pysyä samankokoisena.


Painosta en ota stressiä, vaan tavoitteenani on siis kiinteytyä. Luulen, että sitä lähtee kuitenkin jonkin verran ja salainen haave on päästä 50 kiloon. Tänä kesänä paino oli alhaimmillaan noin 53kg, johon olin jo tyytyväinen.



Millaisia ruokavalioita teillä on ja aiotteko kokeilla joitakin diettejä ennen häitänne/muita juhlia?

8/20/2015

Häät: Katajanokan Kasino

Nyt on siis siskon häät vietetty ja häähuumassa ollaan edelleen kovasti (tai siis minä olen). Sulho jo meinasi hermostua, että liikaa hääjuttuja ollut taas tässä kuussa. Hyvä aika siis kirjoittaa mieluummin hääjuttuja blogiin kuin hölöttää hänelle :D. Jotenkin siskoni häät, omista häistä puhumattakaan, tuntuivat vain kovin kaukaiselta ajatukselta. Häistä oltiin yhdessä puhuttu, suunniteltu ja mietitty kauan, mutta aina tuntui siltä, että no niihin on vielä niin kauan aikaa. Jopa oma lomani tuntui äärimmäisen pitkältä, koska olin ajoittanut loman loppumaan hääviikonloppuun. Kunnes lopulta se päivä sitten vihdoin ja viimein tulikin 15.8.2015. Täytyy sanoa, että en kyllä kovinkaan paljon tuona perjantain ja lauantain välisenä yönä nukkunut.

Aamulla heräsin hyvissä ajoin, jotta voisin valmistautua päivään rauhassa. Päätin jo aiemmin itse laittaa hiukset ja meikin, mikä kuulosti teoriassa hyvältä. Eihän se sitten niin hyvin sujunutkaan,  yli tunnin yritin hiuksia laittaa ja siitä ei kyllä meinannut tulla yhtään mitään. Laitoin varmaan liikaa hoitoainetta kun ne olivat niin liukkaat. Suurta päivää varten kannattaakin siis suosiolla turvautua kampaajan puoleen, oli sitten kyseessä omat tai läheisen häät. Lopulta oli pakko saada hiukset edes jotenkin laitettua, jotta en itse myöhästyisi sovitusta ajasta. No sain ne ihan ok laitettua kevyille laineille ja meikkikin kesti koko päivän. Tässä vaiheessa oli jo niin kuuma, että olin ottanut pöytätuulettimen kaveriksi, joka tietysti vaikeutti kiharien tekoa :D.

Valitsin nämä korut häihin asusteiksi, jäi aiemmasta postauksesta mainitsematta. Päädyin muuten siihen valkoiseen DKNY nahkalaukkuun. Sovimme Mikan kanssa, että nähdään sitten kirkolla ja lähdin itse kohti siskoni hotellia.


Suuntasin Hotel Havenin, jossa sisareni vietti häitä edeltävän yön. Hotelliin tulivat myös morsiuseidot ja toinen sisareni, joka oli myös kaason roolissa. Lisäksi mukana oli kuvaaja Asta Karell. Morsian kertoi, ettei ole nukkunut viime yönä kuin muutaman tunnin ja oli hieman jännittynyt. Hän oli kuitenkin paljon rauhallisempi kuin olin odottanut. Tai ehkä itseäni vain jännitti paljon. Puimme mekon morsiammelle ja kilistimme skumppaa. Muutaman tunnin yöunista ei ollut tietoakaan, sillä morsian näytti äärimmäisen säkenöivältä. Sitten lähdimme kirkolle jakamaan ohjelmanumeroita ja riisipusseja. Morsian jäi hotellille, jonne sulho saapui. Vaihdomme muutaman sanan sulhon kanssa ennen lähtöämme. Hän vaikutta kyllä todella onnelliselta ja iloisin tunnelmin odotti tulevaa morsianta hotellin aulassa. He ottivat First Look kuvat ja tulivat sitten kirkon sakastiin odottelemaan vihkimistä.

Itse vihkiminen sujui hyvin ja pappi puhui kauniisti hääparista. 


Vihkimisen jälkeen hääpari lähti kuvauksiin ja vierailla oli hieman taukoa ennen juhlapaikalle saapumista. Me kaasot ja morsiusneidot lähdimme suoraan juhlapaikalle. Otimme siellä hääparin kanssa muutamat kuvat ja sen jälkeen he lähtivät vielä kaivopuistoon kuvaukseen.  Hääpaikkana toimi Katajanokan Merisali, jonne mahtuu noin 60 vierasta pyöreisiin pöytiin. Me jäimme tsekkaamaan, että kaikki on kunnossa. No tässä kohtaa alkoi hieman paniikki iskemään, koska melkein mitään ei oltu laitettu valmiiksi... Morsian oli kyllä henkilökuntaa ohjeistanut erittäin tarkasti, mutta ilmeisesti he olivat aikataulusta pahasti jäljessä. Me laitoimme esille paikka- ja menukortit, kyltit ja kokosimme karkkibuffetin jne. Onneksi olimme menneet tässä välissä katsomaan, koska en tiedä miten henkilökunta olisi nämä ehtinyt laittamaan. Ehkä henkilökuntakin jännitti tilaisuutta :D. Kun juhlavastaanotto alkoi, oli kaikki kuitenkin viimein saatu valmiiksi ja myös kuvauksista saapunut hääpari oli tyytyväinen.

Tässä postauksessa kuvia, jotka otettu omalla kamerallani. Astalta saadaan sitten tietysti parempia ja vietämme varmaankin yhden illan hääkuvia katsellessa.

Kuva ihanasta karkkibuffetista. Itse en karkkeja maistellut, mutta hyvin kävivät kaupaksi päivän ja illan aikana :)


Hääpaikkajärjestys oli kauniisti kirjoitettu vanhaan ikkunaruutuun.


Lahjoille ja korteille oli oma pöytä. Samassa pöydässä olivat myös molempien polttarikansiot ja hääparin tarina päivämäärinä. Kuvan oikealla näkyy myös heittokimppu. Joku varmaan ihmettelee, että eikö hääparille ole annettu yhtään lahjaa/korttia, mutta tämä kuva napattu ennen vastaanoton alkamista :D



Sitten ruokailuun. Kuvan menusta mitä hääpari oli valinnut tarjottavaksi. Menun  englanninkielisyys johtuu sulhasen suvun juurista. Katajanokan Kasinolla ruoka oli aivan erinomaista. Alkupala pöytä oli jo sen verran hyvä ja täyttävä, että pääruuaksi valittu siika oli sopivan kevyt.


 Pääruoka tarjoiltiin pöytiin, joka toi omaa arvokkuutta. Aiemmin olimme ajatelleet sulhon kanssa, että valitsisimme myös pääruuaksi sen vaihtoehdon, että jokainen vieras hakisi pääruuan itse buffee pöydästä. Näin ne keillä on suurempi nälkä, voivat ottaa enemmän kuin ehkä pöytiin tarjoillessa saa. Siskoni häissä alkuruokaa oli varattu sen verran paljon, että sitä sai tarvittaessa hakea lisää. Näin ne nälkäisimmät voivat tankata jo alkuruualla, joten luulen, että pääruokana tämän kokoinen annos on sopiva. Ainakin meidän pöydässä oltiin jo tästä sopivan täynnä :D.
Eli todennäköisesti valitsemme siis pöytiin tarjoilun. En nyt muista maksaako se jotakin extraa hääpaikassamme, mutta ehkä saamme neuvoteltua sen samaan pakettiin.


Hääkakku jatkoi myös samaa linjaa ja oli sopivan kevyttä.


Vieraille järjestetty yöruoka sai paljon kiitosta. Myös tämä oli erittäin hyvää ja sopivan täyttävää illan pikkutunteja varten. Kuten olettekin ehkä lukeneet, myös me olemme ajatelleet yöruokaa omissa häissämme. Saa nähdä mitä vaihtoehtoja on tarjolla vuoden 2016 menussa.


Hääpari tarjosi alkumaljan ja kaksi kaatoa viiniä. Juhlapaikalla oli baari/baaritiski, joka avasi hyvissä ajoin. Näin jo ruokailun aikana oli mahdollista hakea lisää juotava, jos oli hieman janoisampi henkilö. Hinnat baarissa olivat tietysti perus ravintola tasoa, mutta tiskillä oli kyllä tilaajia tiiviiseen tahtiin.



Muutama kuva meistä. Käytin etsimässä miehelleni krakaa, joka mätsäisi omaan mekkooni. Mistään ei meinannut enää löytyä näitä "kesävärejä", mutta päätimme käydä vielä Halosella, josta tämä kaunis kraka sitten löytyikin <3


Sisareni oli voittanut jossain arvonnassa Sodastream baarin häihin, joka oli kyllä todella kiva extra. Varsinkin kun päivä oli lämmin, saivat vieraat välillä virvoitella terassilla kesätuulen ja kuplivan juoman kera. Sodatreamistä tuli erittäin mukava tyttö (en huomannut kysyä nimeä) asentamaan baarin/ tekemään esillepanon ja hän tarjoili koko illan ajan kylmää juotavaa vieraille todella positiivisella asenteella.



Meidän pöytäseurue oli todella ihana. Olemme sisarieni kanssa läheisiä ja meillä on monta yhteistä ystävää. Oli siis tosi kiva, että useampi hyvä ystävistäni  oli kutsuttu myös heidän häihinsä. Tässä toinen tulevista kaasoistani <3


Katajanokan Kasinon yläkerrassa juhlittiin samaan aikaan toisia häitä. Tämä ei juurikaan häirinnyt, eikä äänet kantautuneet Merisalin puolelle. Illan myötä heidän musiikkivolyymi kuitenkin kasvoi ja äänet kantautuivat baarin puolelle ja keskikäytävälle. Onneksi musikki oli samantyylistä, jota meidänkin salin puolella soitettiin. Kaiken kaikkiaan häät olivat oikein ihanat, romanttiset ja kaikilla oli varmasti hauskaa <3

Nousiko tästä postauksesta teillekin häähuumaa? Onko teille tulossa häitä vielä ennen omianne?

8/13/2015

Häähuumaa

Launtaina on vihdoin se päivä, jota olemme koko vuoden odottaneet. Nimittäin isosiskoni häät. He menivät kihloihin 2013 ja häiden suunnittelu käynnistyi kunnolla vuoden 2014 puolela. Häät jännittävät tietysti itse hääparia eniten, mutta kyllä tässä alkaa kaasollakin jo jännitystä vatsanpohjassa tuntumaan.

Siskollani on kaksi kaasoa ja kaksi morsiusneitoa. Meillä kaikille neljällä on samanlaiset mekot Tässä kuva mekosta, kengistä ja laukkuvaihtoehdoista.  Oli todella vaikeaa löytää hyviä kenkiä mekon kanssa, koska perusvalkoisia en halunnut laittaa. Päädyin kenkiin, jotka minulta jo löytyivät, koska tiedän että näillä jaksan seistä koko päivän. Avokkaat ovat siis todella hennon vaaleanpunaiset, kuvassa näyttävät enemmän vaalean harmailta. Mutta kysymys teille rakkaat lukijat, minkä laukun valitsen kenkien ja mekon kanssa?



Pituudeltaan mekko menee polven hieman polven alle. Vyöllä saa tuotua mekkoon hieman muotoa, joten se on siis aika erinäköinen henkarissa kuin päällä :D



Perjantaina menemme viettämään siskoni viimeistää iltaa neitinä hänen varaamaansa hotellihuoneeseen. Kovin railakkaasti ei kuitenkaan tässä vaiheessa enää juhlita, jotta lauantaina herätään mahdollisimman raikkaina ja hyvin levänneinä suurta päivää varten. Aamulla sisareni menee meikkiin ja kampaukseen ja näemme kaikki hotellissa klo 10.00, jolloin kuvataan mm. hääpukuun pukeutuminen ja viimeiset fiilistelyt ennen alttaria. Iiks, alkaa jo jännittämään.


Kaunistautuminen häitä varten 

Teen itse meikin ja kampauksen, jota varmaankin harjoittelen perjantaina. Luulen, että laitan hiukset peruskiharoille ja jätän kokonaan auki tai puoliksi auki. Ripset kävin ottamassa keskiviikkona ja brunaakin kuluneen viikon aikana tarttunut hyvin. Toivottavasti meikki kestää hyvin koko päivän, vaikka tietysti sitäkin voi päivän mittaan korjailla. Kynnet olen saanut kasvatettua sopivan pituisiksi ja ne lakkaan kuvan väreillä (Essie pohjalle ja kiiltolakka päälle).


Ostin tiistaina kasvonaamion, joka kuulosti virkistävältä ja tehokkaalta. Kokeiltiin sulhon kanssa molemmat heti tiistai-iltana ja iho tuntui todella hyvältä testauksen jälkeen. Meillä molemmilla on kiiltoon taipuva t-iho, joten kasvonaamioita tulee jonkin verran käytettyä. Suosittelen ehdottomasti!

Kasvonaamio: Sitruunainen savinaamio rauhoittaa epäpuhdasta ihoa. Savi imee itseensä öljyä vähentäen kiiltoa sekä pienentäen laajentuneita ihohuokosia. Minttu ja sitruuna viilentävät ja virkistävät. Sopii hyvin rasvaiselle ja epäpuhtaalle iholle. Käyttö: Levitä kasvoille ja kaulalle välttäen aineen joutumista silmiin. Anna kuivua ja huuhtele lämpimällä vedellä. Käytä 2 kertaa viikossa tai tarvittaessa. Tuotetta ei testattu eläinkokeilla. Ei sisällä parabenejä.

Perjantai iltana teen vielä uudestaan kyseisen mutanaamion ja toivon, että saan unta jännityksestä huolimatta. 



Häistä enemmän lauantain jälkeen <3


8/10/2015

Hääpaikka fiilistelyä ja harmitusta

Kuvia Kulosaaren Casinon Facebook sivuilta ja itse otettuja kuvia viime torstain vierailulta. Oli ihana käydä fiilistelemässä tulevaa hääpäiväämme. Paikka näytti todella kauniilta ja tunnelmallisen arvokkaalta. Kaiken kaikkiaan oli hyvä fiilis... (Tekstille jatkoa kuvien jälkeen)

Tässä ihana kuva auringonlaskusta ja taakse jää kaunis merimaisema. Pöydät on katettu myös tanssilattiakorokkeelle. Häissämme pöydät katetaan ainoastaan tuolle alemmalla tasolle, jotta bändillä on tarpeeksi tilaa ja myös itse tanssimiseen :)


Tässä kuva torstain vierailusta. Saamme valita joko pyöreät tai neliönmalliset pöydät tai molempia. Olemme alusta asti halunneet pyöreät pöydät, mutta mielestäni yhdistelmä molemmista malleista näyttää myös kivalta. Toisaalta neliönmallisiin pöytiin mahtuisi vain neljä henkeä, joten tulisi tarkasti miettiä miten istumajärjestys järjestettäisiin :D


Casinon vasemmalla puolella oli ruokailijoita, joten siksi kuvat vain oikealta puolelta


Kuva karkkibuffasta eräissä häissä. Kuten jo aiemmassa postauksessa kirjoittelinkin, meille ei karkkibuffaa tule, mutta todennäköisesti tästä pöydästä tulee häissämme lahjapöytä. Pöydälle tulee varmaanki tuo kynttelikkö ja jokin näyttävä kukka-asetelma.


Tässä kuvassa näkyy hyvin se, missä sijaitsee baari. Lyhyt matka siis tanssilattialle.


Kuva syöpäsääntiön juhlien kattauksesta


Juhlatilamme (Merisalin) ulkoterassi. Meille oli tärkeää, että juhlatiloista pääsee välillä ulos raikkaaseen ilmaan. Tämä rajasi joitakin juhlatiloja, mutta onneksi meille löytyi se oikea paikka.


 Kuva Kulosaaren nettisivuilta Casinon katolta.


Tämä kuva on Sun Marine- kabinetista, joka on pienempi tila järjestää häitä. Casinolla vieraillessamme kävi ilmi, että kukille on vain pieniä pyöreitä maljakoita kuten kuvassa. Tykkään itse enemmän neliömäisistä maljakoista, joten pitää vielä miettiä miten tämä asia ratkaistaan.



Mutta...päätin omaksi harmikseni kysyä tarjoilijalta, onko Sun Marine tila varattu samalle päivälle kuin hääpäimme on. No olihan se! Todella ärsyttävää!!! Okei, tiesimme että myös siellä tulee todennäköisesti olemaan häät, mutta toivoimme kuitenkin että näin ei olisi. Kyseessä on siis täysin erillinen tila, jossa on oma pihanpuoli, sisäänkäynti ja vessat jne. Hääpäivän aikana toista seuruetta ei siis välttämättä näe. Meillä on siis varattuna merisali, johon kuuluu päätilan lisäksi, oma pihanpuoli ja terassi, pääsisäänkäynti ja aula. Minua kuitenkin mietityttää esim. se, että toisen hääseurueen bändi alkaa soittaa ennen meitä, ja jos se kuuluu meidän tilan puolelle. Lisäksi mietin että jos saavumme Casinolle samaan aikaan (Casinolle tullaan lyhyttä siltaa pitkin) tai jos toinen seurue on juuri pihalla skoolaamassa kun me saavumme. Harmittaa, että pitää miettiä nämäkin asiat valmiiksi ennen hääpäivää ja aiheuttaa stressiä.

Ja se ei jäänyt pelkästään siihen. Tapasimme heinäkuussa Facebookin Häät 2016- ryhmään kuuluvia morsiamia salaatin merkeissä ravintola Teatterissa. Oli todella kiva tavata muita tulevia morsiamia. Puheenaiheeksi tuli hääpäivä ja samalle päivälle mahdollisesti sattuvat tapahtumat. Morsian Laura mainitsi weekend festivalin, joka on samana viikonloppuna kuin häämme. Muistelin, että se on Espoossa mutta ei, sehän on siirretty Helsingin Kyläsaareen. Ajattelin, että ei se haittaa, ei äänet kuulu Kulosaareen. Väärässä olin, koska järjestäjät testailivat ääniä juuri torstaisella vierailullamme ja kyllähän ne sinne kantautuvat. Että sellasta. Okei, sisälle asti äänet eivät kuuluneet, mutta ehkä he testasivat ääniä pienemmällä volyymillä. En tiedä voiko esim. maljaa hääparille nostaa ulkona jumputuksen keskellä. Ja harmittaa jos kaikki vieraat kuuntelevat mieluummin ulkona kuuluvia biisejä kuin tanssivat hääbändin soittaessa...aaarg. Sulho lohdutti, että se voi tuoda myös hauskaa rentoa bilefiilistä, kun ulkotiloihinkin  "on järjestetty" musiikkia. Liikennettä en jaksanut edes ajatella, täytyy pitää huoli että itse ehtii kirkkoon, jos itäväylä on aivan tukossa. Onneksi sain pidettyä hermot ja loppuilta oli todella kiva, kun jatkoimme vielä sulhon siskon kanssa iltaa. 

Hääpaikasta olemme jo maksaneet varausmaksun 1000e ja sormuksiinkin kaiverrettu hääpäivä. Plus kirkko, bändi ja kuvaaja varattuna. Hääpäivää on siis hieman vaikea lähteä enää siirtämään. Mutta saankohan ennen häitä hermoromahduksen?!! Toivottavasti tuo weekend festivaali siirretään jonnekin muualle, ainakin jonkin verran valituksia tullut. Ensimmäistä kertaa kunnon stressi ja kuvan mukainen fiilis...
 
Kuva

Onko muilla samanlaisia ongelmia eri tapahtumien suhteen?
Onko muilla hääpaikkoja, joissa saattaa olla useammat häät samaan aikaan?

P.s Jos Sun Marinen samalle päivälle varannut morsian sattuu lukemaan  tätä blogia, niin laita viestiä. Voidaan sopia aikatauluista yhdessä :)