5/31/2016

Instagram kuulumisia

Kaasoni latasi keväällä minulle Instagramin, jota olenkin innostunut käyttämään ahkerasti. Pidän kuvaamisesta ja etenkin kauniista asioista, esineistä, hyvästä ruuasta, juomasta ja seurasta.

Viimeaikoina instaan on päätyneet ainakin seuraavat kuvat:

1. Hääalusvaatteet tilasin Victoria's Secretin nettikaupasta. Olen kyllä tyytyväinen, sillä ne ovat ihanat, yksinkertaiset ja hyvät pitää päällä. Kuvassa myös yksi kesän lempiterassikukistani: Hortesia.

2. Vietimme sulhon kanssa laatuaikaa kahdestaan ja nautimme yhdet drinkit eräänä perjantaisena päivänä terassilla.

3. Olimme viime viikonloppuna mökillä ja kävimme hakemassa Chocon kotiin kuukauden kesälomalta. Pieni oli kyllä todella väsynyt. Saa nähdä mitä hän tuumaa uudesta asuinympäristöstä.

4. Uutta sisustusta kotiin, tämän ihanan tekstitaulun tein itse!

5. Juhlimme muutama viikko sitten ystäväni syntymäpäiviä Ravintola Reginassa. Kuvassa suussa sulavasta jälkiruoka. Kaikkea sa

6. Kutsuimme äitini ja sulhon isän puolisoineen meille tapaamaan ensimmäistä kertaa. Tarjosimme heille ruuan pitkän kaavan mukaan ja alkuun kesäiset drinksut (kuvan laseissa campari, mutta apelsiinimehu puuttuu vielä).

7. Kuva asuntokaupoilta. Kiinteistövälittäjä muisti meitä sampanjalla! Tämä korkataan ehkäpä muuttourakan kunniaksi perjantaina!

8. Sain idearikkaan hääaiheisen kirjan, jossa hypätään menneille vuosikymmenille. Blogissa lisää Hurmaavat häät-kirjasta myöhemmin.


Onko muilla morsiamilla instagram tilejä?

5/30/2016

Piinaavat painajaiset

Olen nähny viime aikoina todella paljon hääunia. Aikaa häihimme on enää reilu 60 päivää, joten häät pyörivät mielessä joka päivä. Harmi vain, että nämä hääunet eivät ole olleet mitään kovin mieluisia vaan päinvastoin. On todella epämiellyttävä tunne herätä todentuntuisesta unesta, jossa häät ovat menneet tavalla tai toisella pieleen. Mutta onneksi kaikki on ollut vain unta!

Tässä muutamia unitarinoita:

Olen nähnyt usemman kerran unta siitä, että nukun hääpäivänä pommiin. Jos näin sattuisi käymään, niin jättäisin mieluummin kirkon väliin ja valmistautuisin rauhassa, kun juoksisin alttarille meikittä ja hiukset sekaisin. Ehtisihän sen avioliiton solmia sitten maistraatissa hääjuhlien jälkeenkin. Onneksi näin en usko käyvän, sillä luulen etten saa unta koko häitä edeltävänä yönä :D. Siinä tapauksessa silmäpussit voivat olla pieni ongelma, mutta onneksi ammattimeikkaaja saa ne varmasti häivytettyä.
Kuva
Viimeksi näin unta siitä, että pappi oli tuplabuukattu. Olimme jo kävelleet isäni kanssa alttarille, jossa sulhokin oli tietysti vastassa, mutta pappia ei näkynyt missään. Saimme papin langan päähän ja hän vain pahoitteli, että nyt on sattunut tuplabuukkaus juuri tälle päivälle eikä hän pääse paikalle. Hän kehotti meitä siirtämään hääpäivää, koska seuraavana viikonloppuna hänellä olisi taas vapaata. Raivostuin tästä aivan totaalisesti, mutta taidettiin päätyä juhlimaan häät ilman virallista avioliiton siunaamista, kuten ylemmänkin unen sattuessa toteen toimisin.
Kuva
Olen myös nähnyt unta, jossa herään häiden jälkeisenä aamuna. Enkä muista koko päivästä mitään! Tämä olisi todellinen painajainen! Tiedän, että näin ei voi käydä kun muistaa juoda paljon juoda vettä ja vähän skumppaa. Mutta olisi aivan kauheaa, jos tuhansien eurojen juhlasta ei olisi muuta muistoa kuin valokuvat! Yksi pahin moka mitä hääpari voi tehdä on olla liian humalassa, mutta tämä ei mielestäni ole suotavaa vierailtakaan. Muistakaa morsiot pitää huolta nesteytyksestä!
Kuva
Ennen kuin pääsin sovittamaan tilaamaani hääpukua, näin enne unta siitä, että puku olisikin tilattu liilana! Tämä ei todellakaan ollut sitä, mistä olen maksanut ja minkä olen tilannut, vaikka koko olikin oikea. Huh, onneksi ainakaan tämä painajainen ei käynyt toteen.

Näkyykö muilla morsiamilla häät jo unissa?

5/26/2016

Huomenlahja miehelle

Ainakin omalla kohdallani huomenlahjan valinta tulevalle miehelleni tuntuu haasteelliselta. Mieheltä  löytyy jo "kaikkea", eikä hän kuulemma tarvitse mitään ylimääräistä. Joka tapauksessa olen ajatellut ostavani sulhaselle kellon, joka tuntuu perinteiseltä ja arvokkaalta huomenlahjalta. Kellon taakse haluan ehdottomasti kaiverruttaa jonkin mieleenpainuvan tekstin, jonka rakas näkee aina kun laittaa sen ranteeseensa. Sen verran luotan omaan makuuni, että mies pitää varmasti lahjasta, jonka hänelle valitsen.

Sain blogini kautta yhteistyöpyynnön Oy Perkon ja Paletti Jewelryn sekä Häät Median kanssa, johon lähdimme tulevan mieheni kanssa mielellämme mukaan. Näin pääsimme kokeilemaan ja tutustumaan Perkon upeaan kello- ja korumallistoon, josta löytyi useampikin suosikki. Sulho tykästyi erityisesti Fossilin konjakin väriseen rannekelloon sinisellä kellotaululla sekä Armanin suklaanruskeaan tyylikkääseen kelloon, jossa kellotaulu on metallinhohtoinen. Sulho pitää muutenkin enemmän nahkaisesta kuin metallisesta rannekkeesta.
Tämä Fossilin kello on yksinkertaisesti niin hieno, ettei voi muuta sanoa kuin vau! 
Ja onhan tuo kuvan mieskin aivan mielettömän komea ;)! 

Kello on mielestäni aina hyvä lahja miehelle, olipa kyseessä syntymäpäivä, vuosipäivä, valmistujaiset jne. Kelloja on muutenkin hyvä olla useita kappaleita, joita voi yhdistää eri tyyleihin ja tilaisuuksiin. Näistä kelloista molemmat sopisivat äärimmäisen hyvin niin työpukeutumiseen kuin juhlaankin. Kello on hyvä asuste, jolla saa helposti omaa persoonaa paremmin esille.

Viimeistelty kokonaisuus syntyy esimerkiksi silloin, kun kello ja kengät tai vyö ovat samaa sävymaailmaa. Jos taas kellossa on metalliranneke, voi kokonaisuutta maustaa hopeisilla kalvosinnapeilla, sormuksella tai solmiopidikkeellä. Alemmassa kuvassa asukokonaisuudessa mukana on myös Tiger of Swedenin vyön, joka nähdään sulhon yllä hääpäivänämme. Tykkään kuvan hengestä, yksinkertaista, ajatonta tyylikkyyttä.
Kuvien kellojen hinnat: 
   Emporio Armani kello 365,-
Fossil miesten kello  169,-

Nämä kellot löydät Perkon jälleenmyyjiltä, lisätietoa täältä.

Toinen vaihtoehto, jota olen miettynyt huomenlahjaksi olisi kalvosinnapit. Kalvosinnapit ovat aina tyylikäs yksityiskohta miehen juhlapukeutumisessa. Tällä hetkellä sulho ei omista kalvosinnappeja, joten lahjan voisi ehkä antaa jo etukäteen hääpäivää varten. Näin ne saataisiin heti käyttöön yhtenä elämän tärkeimpänä päivänä. Tosin siinä tapauksessa tuo huomenlahjan ajatus hieman katoaisi, mutta eikai se niin tarkkaa ole.  Ne ovat myös erinomainen lahja bestmaneille ja muille hääpäivän tärkeille henkilöille kuten morsiamen ja/tai sulhasen isälle. Ensimmäisessä kuvassa Paletti Jewerlyn hopeasta valmistetut Kaarna-kalvosinnapit. Nämä ovat mielestäni hienostuneen omaperäiset. Samaan sarjaan on saatavilla lisäksi solmiopidike.
  
Kaarna -korusarja kuvastaa luontoa ja sen kulkua; vanha väistyy ja uusi vahvempi kerros kasvaa esiin.  Uudistumisen voi myös rinnastaa ihmisen elämään; aina on uusi mahdollisuus kasvaa vahvemmaksi ja jättää mennyt aika taakseen.

Kaarna-koru symboloi uudelleensyntymisen ja uudistumisen mahdollisuutta elämässä.

- Jessica Riksman

Kulmikkaat Armanin kalvosinnapit henkivät miehekkyyttä. Näistä todella löytyy särmää!


Kuvien kalvosinnappien hinnat:
    Kaarna kalvosinnapit                  139,-
      Emporio Armani kalvosinnapit   129,-

Oy Perkko on jo vuonna 1918 perustettu yritys. Oy Perkko on perinteikäs suomalainen
perheyhtiö, jonka maahantuomaan tuotevalikoimaan kuuluvat huippumerkkien laatukellot
ja -korut, joita he ovat tuoneet Suomeen jo vuosikymmenten ajan. Perkko on Suomen
vanhin ja tunnetuin kellomaahantuoja. Tuotemerkkejä on mm. Diesel, DKNY, Emporio
Armani, Fossil, Leijona, Marc by Marc Jacobs, Michael Kors, Seiko ja Skagen.


Millaisia ajatuksia teillä on sulhon huomenlahjaa varten?

Ihan(a) oma koti!

Viime viikolla kirjoitin, että meillä on suuria uutisia. Ja nyt kun kauppakirjat on vahvistettu, voin vihdoinkin paljastaa, että olemme oman asunnon omistajia! Olemme jo pitkään katselleet asuntoja ja kun se oikea tuli vastaan, päätettiin jättää tarjous pöytään. Alkuhuumasta ollaan jo laskeuduttu ja nyt alkaakin stressi painaa. Muutto on nimittäin jo ensi viikolla ja kesäkuulle sattuu myös paljon työ- ja hääjuttuja. Huhuh, että sellainen projekti otettiin sitten vielä tähän väliin! Varmistimme ennen muuton ajankohdan päättämistä, että sopiiko kesäkuun ensimmäinen viikonloppu siihen. Silloin ei siis vielä vietetä meidän polttareita.

Asuntohaaveista kirjoittelin lähes tasan vuosi sitten täällä, kun kävimme Jyväskylän asuntomessuilla. Sieltä bongasin ihania pieniä sisustusyksityiskohtia. Koska meidän asunto on aivan uusi, remonttia ei  tarvitse tehdä. Muutamia pieniä juttuja, kuten seinän tehosteväriä tai saunan maalausta olemme kuitenkin miettineet.

Oma koti on aina oma. Tämä tarkoittaa sitä, että haluan kaiken olevan täydellistä. Rakastan sisustamista, joten shoppailuhimo on jo iskenyt pahasti. Muutamia hankintoja olemme ehtineet tehdä ja tässä vähän havainnekuvaa parvekkeestamme. Parveke/terassi on noin 20 neliötä, joten sinne mahtuu kaikkea ihanaa! Koska häät vievät niin suuren osan tämän hetkisistä säästöistä, ei kuitenkaan kaikkea voi hankkia heti. Varmasti pikkuhiljaa saadaan koti meidän näköiseksi ja tupareita suunniteltiin alustavasti syyskuulle. Häihin muutto vaikuttaa sen verran, että ainakin kaikki järjestelyt pitää miettiä uudesta osoitteesta käsin ja muuton jäljiltä varmistaa, ettei mitään oleellista ole päässyt katoamaan. Papin olemme jo varanneet nykyisestä seurakunnastamme, joten en osaa sanoa, joudummeko vaihtamaan pappia ja varamaan uudesta seurakunnasta sitten toisen. Tämä varmasti selvinnee kesäkuun aikana.



1. Balmuir kynttilät 2. Lyhty 3. Sohvaryhmä 4. Gant huopa 5. Huopa Balmuir 6. Hortesia 
7. Grilli  8. Sitruuna 

Choco on ollut koko toukokuun ajan lomailemassa isäni luona, joten se on auttanut todella paljon. Olemme ehtineet juosta asuntonäytöissä, salilla, huonekaluliikkeissä, tanssikurssilla ja viettäneet pitkiä päiviä töissä. Käymme hakemassa pikkuherran kotiin tulevana viikonloppuna, joten pääsee hänkin heti tutustumaan uuteen kotiimme. Ihana päästä hetkeksi rentoutumaan ja viettämään kiireetöntä viikonloppua mökille.

Olen miettinyt, että häiden jälkeen voisin perustaa sisutus-/lifestyleblogin, koska bloggaaminen on ollut  niin mukavaa ja alkanut tuntua omalta jutulta. Mutta tätäkin ehtii vielä miettiä :).

5/19/2016

To do: touko- ja kesäkuu

Tosiaan hääjutut ovat edenneet ja tässä hieman aikajaksoa tuleville viikoille. Tähän pitäisi vielä mahduttaa hääkakun maistelu, toisen floristin tapaaminen, ripsipidennykset, asusteiden hankkiminen sulholle jne. Luulen myös, että meidän molempien polttarit järjestetään kesäkuussa ennen juhannusta. Saa nähdä osunko oikeaan. Päivätyöhön ja treeneihin nämä yhdistettynä alkaa jo olla aika haasteellista. Saa nähdä mitä heinäkuusta tulee, silloin onkin jo enemmän tekemistä. Ystäviäkin pitäisi ehtiä näkemään! Pitää kuitenkin muistaa nauttia tästä ihanasta ajasta ja varsinkin kun häiden suunnittelu on niin kivaa!
Kuva
Hääpuvun ensimmäinen sovitus 12.5. 
Kerroin aiemmin hääpuvun ensimmäisestä sovituksesta. Melko paljon pukua saa kaventaa eri kohdista, joten mielenkiinnolla ja jännityksellä odotan seuraavaa sovitusta. 

Avioehto 20.5.
Erään ihanan hääbloggaajan tuleva mies, joka itseasiassa on vanha lukiotuttuni laatii meille avioehdon.

Hiusten ensimmäinen värjäys kampaajalla 21.5.
Olen nuukaillut hiustenvärjäämisessä ja värjännyt ne itse kotiväreillä viime vuodet. Nyt kuitenkin haluan käydä muutaman kerran ennen häitä värjäyttämässä ja leikkaamassa ne alan ammattilaisella, jotta väri on mahdollisimman hyvä hääpäivänä. Kyseessä on kaasoni suosittelema kampaamo Pause. Tämä on kuitenkin eri paikka kuin se, josta olen buukannut kampaukselle ja meikkaukselle hääpäivää varten. Silloin suuntaan Q-hairiin.

Häätanssikurssi 24.-25.5
Menemme sulhon kanssa TSL:n järjestämälle häätanssikurssille, joka on kahtena peräkkäisenä arki-iltana. Toivottavasti siellä palaa vanhat opit mieleen ja että ne muistetaan myös suurena päivänämme.

Tapaaminen floristin kanssa 13.6.
Varasin tapaamisen kukkakauppa Madonnaan Helsingin Kruununhaassa. Kyseistä kukkakauppaa on kehuttu häät 2016 ryhmässä ja ainakin nettisivujen mukaiset kimput tekivät minuun vaikutuksen. Tarkoitus on ottaa täältä morsiuskimppu ja vieheet.

Viimeinen päivä vastata kutsuihin 20.6.
Laitoimme muutamat lisäkutsut niille, jotka olisimme alunperinkin halunneet kutsua. Tällöin selviää tarkka osallistujamäärä ja voimme alkaa suunnitella plaseerausta jne.

Hääpuvun 2. sovitus 28.6.
Jo pelkkä ajatuskin tästä ja perhoset lentelevät vastassa

6.7. 1kk häihin 
Ja tästähän ne hääkiireet sitten vasta alkavatkin. Tilannekatsaus uudelleen reilu kk päästä.


Kuva
Liihotellaan siis seuraavat kuukaudet paikasta toiseen :).

Miltä teillä näyttää tulevat kuukaudet? Onko paljon vielä tekemistä?

5/18/2016

Ei esteitä avioliitolle

Ei olla naimisissa tai toisillemme sukua! Eli avioliitollemme ei ole esteitä. Tämähän oli tottakai selvää, mutta nyt olemme saaneet virallisen todistuksen maistraalilta asiasta. Halusimme "pelata varman päälle" ja noutaa dokumentin suoraan maistraatista. Syy siihen on se, että meidän pikku "tuholainen" tykkää repiä kirjeitä/lehtiä ja koska meidän asunnossa ei ole väliovea, emme asiaa voi oikein estääkään. Suurinta herkkua ovat etenkin laskut ja kirkko & kaupunki-lehti :D. Emme siis halunneet, että tärkein asiakirja häihin liittyen tuhoutuu.

Teimme esteiden tutkintapyynnön netin kautta sähköisesti. Lomake oli todella helppo täyttää, eikä siihen tarvittu muuta kuin molempien verkkopankkitunnukset tunnistautumista varten. Ainoa asia joka ihmetytti oli se, että sähköpostiin ei tullut vahvistusta lomakkeen täytön jälkeen.

Kun kolme viikkoa oli kulunut, soitimme itse maistraattiin ja kysyimme a) onko lomake tullut perille sähköisesti b) onko se noutovalmiina. Virkailija vastasi tylysti, että täältä löytyy. Emme siis saaneet mitään viestiä tai ilmoitusta siitä, että lomakkeen voi noutaa. Palvelu olisi voinut olla hieman parempaa, mutta pääasia on kuitenkin se, että tämä lomake meiltä nyt löytyy.

Avioliiton esteiden tutkinnasta lisää täältä.
Lomakkeen pääset täyttämään sähköisesti täältä (vaatii verkkopankkiin tunnistaumisen molemmilta osapuolilta).

Esteettömyystodistuksen voi toimittaa omalle vihkipapille esimerkiksi kirkkoharjoitusten yhteydessä. Silloin vastuu todistuksesta huolehtimiselle siirtyy papille. Toinen vaihtoehto on ottaa esteettömyystodistus mukaan hääpäivänä ja antaa se papilla ennen vihkimisen aloitusta. Jos esteettömyystodistus puuttuu, ei pappi lain mukaan saa vihkiä pariskuntaa avioliittoon. Muistakaa siis huolehtia, että tämä tärkeä asia on kunnosssa ja toimitettu papille/vihkijälle tavalla tai toisella hyvissä ajoin!

5/17/2016

Hääkuntoon projekti edistyy

Hääkuntoon projekti on edistynyt oikeastaan lähes täysin suunnitelmien mukaisesti. Aiempia mietteitä tästä projektista pääset lukemaan täältä. Salilla olen käynyt ahkerasti varsinkin nyt loppukeväästä ja tuloksetkin alkavat pikkuhiljaa näkyä etenkin niissä "ongelmakohdissa". Mitään huimaa häädiettiä tai lahdutusta ei siis ole tavoitteissa, vaan pientä "viilausta" omaan kroppaan. Ainoastaan aamulenkin ovat hieman jääneet, lenkillä olen käynyt max. 2 kertaa aamuisin/viikko. Syy tähän on se, että nyt on niin monta rautaa tulessa töissä, hääprojekti, koulukurssit ja yksi iso projekti, josta kerron lisää ensi viikolla ;), etten ole yksinkertaisesti jaksanut herätä lenkille. Mutta asian ehtii korjata vielä kesä- ja heinäkuun ajan. Toinen juttu mitä olin aikaisemmassa postauksessa kirjoittanut on yöunet 7-8h, joka ei nyt ihan ole toteutunut. Koko toukokuu ollaan nukuttu tosi huonosti, joten pelkään että se näkyy kasvoissa. Toivottavasti kesäkuu olisi hieman rauhallisempi. Näistä samaisista syystä myös blogi on ollut muutaman viikon breikillä.
 
Lautasella näkyy kunnon väribaletti ja ruoka on maukasta ja tuoretta.

Viime viikon torstaina kävin hääpuvun korjaussovituksessa Fitting Roomilla. Aika paljon pukua tulee kaventaa eri kohdista ja lisäksi helmaa pitää lyhentää hieman. Olen ollut hieman epävarma puvun suhteen, koska koko ei ole ollut oikea. Nyt kuitenkin sovituksessa tuli paljon varmempi olo, kun neulat asetettiin kavennettaviin kohtiin ja vartalon muodot korostuivat paremmin. Koska en omista isoa rintavarustusta, on tuo olkaimeton puku myös hieman vaativa. Eli puvun pitää olla tietysti tosi kireä yläosasta, jotta sitä ei tarvitse koko ajan nostella. Puvussa ei myöskään ole nyöritystä, jonka avulla sitä olisi helpompi muokata vartalon mukaan.

Joka tapauksessa puku jäi sinne aurinkoisen Auroran hyvään hoitoon. Minulla on uusi sovitus kesäkuun loppupuolella, joilloin katsotaan vielä tarviiko korjauksia tehdä vai onko puku valmis alttarille. Hieman jännittää. Palataan näihin fiiliksiin siis reilu kk päästä!

Myös ihanat, raikkaat smoothiet ovat olleet meidän kiireisten iltojen pelastus!

Meillä on tänään 2v kihlapäivä. Ilta sujui "kivasti" töiden merkeissä ja salilla ehdittiin sentään käydä. Huomenna samat suunnitelmat :D

Kirjoittelen pian lisää kuulumisia, nyt on paljon sattunut ja tapahtunut!